Lue lisää RFSU:n työstä seksuaali- ja ihmisoikeuksien parissa

Kaikista vastaajista 40 % vastasi myöntävästi, kun heiltä kysyttiin, olivatko he käyttäneet kondomia viimeisen vuoden aikana. Nuorten keskuudessa kondomin käyttö on vielä yleisempää, sillä 68 % 16–20-vuotiaista vastasi käyttäneensä kondomia edellisen vuoden aikana, ja 21–35-vuotiailla vastaava luku oli 57 %.


Suomalaisnuoret ovat parhaita kondomin käyttäjiä Pohjoismaissa – käyttö paremmalla tasolla kuin ennen pandemiaa

 

Pohjoismaissa tehdyn tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat olleet hyviä kondomin käyttäjiä ja nyt käyttäjäprosentti on kasvanut 40 %:iin ennen pandemiaa vallinneesta 33 %:sta. Pohjoismaissa kondomin käyttö yleisesti ottaen vastaa Suomen tasoa: 40 % ruotsalaisista, 40 % tanskalaisista ja 37 % norjalaisista oli käyttänyt kondomia viimeisen vuoden aikana. Kuitenkin 16–20-vuotiaiden ikäryhmässä suomalaiset ovat parhaita 68 %:lla: ruotsalaisista ja norjalaisista 65 % ja tanskalaisista vastaavasti 61 % vastasi myönteisesti. Ikäryhmässä 21–35 trendi jatkuu: 56 % tanskalaisista, 55 % ruotsalaisista ja 49 % norjalaisista tässä ikäryhmässä oli käyttänyt kondomia, mikä on vähemmän kuin vastaavan ikäiset suomalaiset (57 %).


 – Nuoret haluavat käyttää limakalvokontaktillisessa seksissä kondomia, käy selvityksestämme ilmi. Pohjoismaisessa vertailussa erityisesti suomalaiset nuoret suhtautuvat ehkäisyyn vakavasti ja pitävät huolta myös toisistaan – kaveria ja yllättäviä tilanteita varten nuorilla on yhä useammin mukanaan useampi kondomi.
Nuoret välittävät omasta ja kumppaneidensa terveydestä ja hyvinvoinnista, Susanna Ruuhilahti, RFSU Suomen seksuaaliterveyden asiantuntija kertoo.

– On erittäin hyvä, että nuoret ymmärtävät kondomin käytön tärkeyden tautien ehkäisyssä. Tämä on erittäin ilahduttava tulos ja nuoret ovat oikealla polulla. Vaikka seksitautitartunnat ovat olleet kasvussa, tämä ei ole pelkästään nuorten vika, HUS:in iho- ja sukupuolitautien erikoislääkäri Eija Hiltunen-Back kertoo.


Erityyppiset kondomit kiinnostavat

Kondomien lisääntynyt käyttö Suomessa näkyy myös myynnissä. Kuluttajat ovat entistä kiinnostuneempia erilaisista kondomeista. RFSU Oy, RFSU:n ja Tuntokondomien jakelija Suomessa, kertoo, että kondomien myyntimäärä kasvoi 2 %vuonna 2023 verrattuna vuosittaiseen keskimääräiseen myyntiin vuosina 2018–2022.

 – Kondomimyynnissä näkyy, että kondomien ostotrendi on kasvussa. Kuluttajat ovat myös tietoisempia erityyppisistä kondomeista ja ovat kiinnostuneempia ostamaan
oikeanlaisen kondomin itselleen, erityisesti kun kyse on kondomin koosta ja paksuudesta, kertoo Maria Uusi-Rauva RFSU Suomen Brand Manager.


Tippuritartunnat ovat kasvussa

Kuten muissakin Pohjoismaissa, myös Suomessa seksitautien määrä on kasvanut. Vuonna 2023 tippuria todettiin 1329 tapausta, edelliseen vuoteen 2022 verrattuna
tapausten määrä kasvoi 38 %. Vuonna 2021 tippuria todettiin Suomessa 509 tapausta. Yleisin seksitauti oli klamydia, jossa oli 17 534 tapausta vuonna 2023.

HUS:in Eija Hiltunen-Back kertoo, että tippuritapausten kasvuun on monia syitä: tauti on levinnyt myös nuorten aikuisten ryhmään, mikä voi edesauttaa taudin yleistymistä.

 – Tippuri on myös muuttunut osin oireettomaksi klamydian tapaan, joten tautia voi tietämättään tartuttaa eteenpäin. Klamydia- ja tippuritartunnat voivat myös esiintyä ihmisellä samaan aikaan. On tärkeää ylläpitää tietoisuutta taudin olemassaolosta, ehkäistä tautia kondomin avulla ja käydä herkästi testeissä, Hiltunen-Back kertoo.


Suomalaisnuoret osaavat keskustella seksistä

Asiantuntijalta nuoret saavat kiitosta:
 – Ehkäisyyn ja seksiin liittyvä puhe on myönteisempää ja avoimempaa. Yhä useampi nuori on pohtinut, mitä haluaa ja ei halua seksissä kokea, millaisissa tilanteissa ja kenen kanssa sekä kykenee välittämään nämä kumppanilleen. Nuoret haluavat nauttia ja tuottaa nautintoa myös muille. Tässä empatian, keskustelun ja kuuntelun taidot näyttelevät
keskeistä osaa, toteaa Ruuhilahti.


Tietoja tutkimuksesta: Tutkimus toteutettiin Bilendis verkkokyselyllä paneeleissa Ruotsissa, Norjassa, Suomessa ja Tanskassa heinäkuun 2023 aikana. Siihen sisältyi 1000 haastattelua maata kohden 16-65-vuotiaille henkilöille, jotka valittiin kansallisesti edustavalla otoksella, joka varmennettiin tilastollisesti merkitsevyystestauksella.

 

 

Lisätiedot ja haastattelut:
Maria Uusi-Rauva
Brand Manager, RFSU Suomi
044 519 3113
maria.uusi-rauva@rfsu.fi

Lataa kondomitutkimus täältä.