Painopistealueet 2011-2013

Julkaistu 29.6.2011 | Päivitetty 29.6.2011

RFSU-järjestön kongressi valitsi vuosien 2011-2013 painopistealueiksi seksuaalivalistuksen ja kansainvälisen seksuaalioikeustyön. Järjestön toiminta, tiedotus ja koulutus keskittyy näihin aiheisiin seuraavaan kongressiin saakka.

Seksuaalikasvatus

Mielestämme nuorille annettava seksuaalivalistus ja –kasvatus on osa ihmisoikeuksia ja erittäin tärkeä osa aikuisuuteen kasvamista. Mielestämme jokaisella on oikeus nauttia ja oikeus päättää omasta seksuaalisuudestaan. Jotta voi aidosti nauttia, tulee tietää miten vartalo toimii sekä saada asiallista tietoa mm. seksuaalisuudesta, ehkäisystä ja sukupuolitaudeista. Kaikkea tätä tietoa haluamme jakaa seksuaalivalistuksen kautta.

Aikuisten on hyvä tiedostaa, että jokainen uusi sukupolvi kiinnostuu ajallaan seksuaalisuudesta ja siksi tietoa on oltava koko ajan saatavilla. Nuoret tarvitsevat monipuolista ja asiallista tietoa, omalla kielellään ja omilla foorumeillaan. Nuorten seksuaalikasvatuksessa tulee ottaa huomioon entistä paremmin seksuaalivähemmistöihin kuuluvat nuoret eikä tarkastella asioita vain heteronäkökulmasta.


Kansainvälinen vaikuttaminen

Seksi ja seksuaalisuus on politisoitunutta, halusimmepa tai emme. Eri poliittisissa foorumeissa keskustellaan, kuka saa harrastaa seksiä kenen kanssa, milloin ja pitääkö seksin johtaa raskauteen vai ei. Vielä tänä päivänäkään seksuaalisuuteen liittyvät oikeudet ja vapaus eivät valitettavasti ole itsestäänselvyyksiä vaan kohtaavat usein vastustusta jopa Pohjoismaissa. Useat tahot Pohjoismaissa ja maailmalla pyrkivät estämään nuorille annettavan seksuaalivalistuksen, kieltämään abortit, hbt-ihmisten oikeudet ja säilyttämään perinteiset sukupuoliroolit. Mielestämme tämä tarkoittaa rajoitettua vapautta ja yksilöiden oikeuksien polkemista. Mielestämme seksuaali- ja lisääntymisoikeudet tulisi nähdä osana ihmisoikeuksia, uskonnollisten dogmien sijaan.


Lisää RFSU

Enemmän kuin kondomeja

RFSU on kondomeja ja muita tuotteita, seksuaalikasvatusta, mielipiteenmuokkausta, seksuaalipolitiikkaa, klinikoita, koulutiedottajia ja paljon...

Enemmän kuin kondomeja