Kansainvälinen työmme

Julkaistu 18.1.2010 | Päivitetty 8.3.2010

RFSU-järjestö sai alkunsa 1930-luvulla kun Elise Ottesen Jensen perusti RFSU:n yhdessä muiden aktivistien kanssa. He ajoivat aikoinaan radikaaleja uudistuksia kuten oikeutta aborttiin ja homoseksuaalisuuden kriminalisoinnin poistamista. Tänä päivänä RFSU-järjestö työskentelee neljässä eri maanosassa vastaavien ongelmien parissa. RFSU-järjestö omistaa RFSU AB:n, jonka toiminnan tuotot käytetään valistustyön tekemiseen. Ostamalla tuotteitamme, tekemällä yhteistyötä kanssamme tai tukemalla toimintaamme olet mukana varmistamassa, että yhä useampien elämä voi muuttua paremmaksi.

Maailmassa on paljon paikkoja, joissa ehkäisyvälineiden saanti on vaikeaa ja tietämys seksuaalisuudesta vähäistä. Varsinkin köyhiltä, naisilta, nuorilta ja homoseksuaaleilta puuttuu valtaa ja siksi heitä syrjitään. Laittomat abortit ovat arkipäivää, eikä seksuaalineuvontaa tai modernia äitiyshuoltoa ole käytännössä lainkaan. Vuodesta 2008 lähtien RFSU-järjestö on toiminut kehysorganisaationa ruotsalaiselle kehitysyhteistyöjärjestölle Sidalle ja sen myötä on käynnistynyt pitkäjänteinen työ tilanteen muuttamiseksi maailman köyhissä maissa. Tällä hetkellä yhteytemme ulottuvat neljään maailman seitsemästä maanosasta ja johdamme yhteistyöprojekteja Afrikassa, Aasiassa ja Etelä-Amerikassa. Järjestön työhön kuuluu myös vaikuttaminen päätöksentekijöihin kunnallispoliitikoista YK:n tasolle asti.

Lisää aiheesta: Vastuullista toimintaa

Enemmän kuin kondomeja

RFSU on kondomeja ja muita tuotteita, seksuaalikasvatusta, mielipiteenmuokkausta, seksuaalipolitiikkaa, klinikoita, koulutiedottajia ja paljon...

Enemmän kuin kondomeja
 
 

100 % sosiaalista vastuuta

Tänä päivänä moni yritys haluaa kantaa yhteiskunnallista vastuuta esimerkiksi muuttamalla toimintaansa entistä ympäristöystävällisemmäksi tai...

 

Kansainvälinen työmme

RFSU-järjestö sai alkunsa 1930-luvulla kun Elise Ottesen Jensen perusti RFSU:n yhdessä muiden aktivistien kanssa. He ajoivat aikoinaan radikaaleja...

Haluamme muuttaa maailmaa

Elämän muuttaminen paremmaksi on ollut liikkeella paneva voimamme siitä lähtien kun RFSU vuonna 1933 perustettiin.

 

Tiedottamisella, koulutuksella ja asennekasvatuksella haluamme poistaa ennakkoluuloja, tehostaa tiedonsaantia ja edistää seksuaalista hyvinvointia niin kotimaassa kuin maailmallakin. Suomessa teemme yhteistyötä eri järjestöjen kanssa seksuaalikasvatukseen ja -valistukseen liittyvissä projekteissa, kansainvälisesti toimimme oman järjestön kautta. Luotettavat ehkäisyvälineet, lailliset abortit tai seksuaalisen suuntautumisen ilmaisu eivät ole vieläkään itsestään selviä oikeuksia kaikkialla maailmassa.

 

Joka kerta kun ostat tuotteitamme, teet yhteistyötä kanssamme tai muulla tavoin tuet työtämme olet mukana varmistamassa, että yhä useampien ihmisten elämä voi muuttua paremmaksi.