Seksin ABC

Julkaistu 11.8.2010 | Päivitetty 19.5.2011

Olemme koonneet tähän sanastoon lyhyitä selityksiä erilaisista sanoista ja käsitteistä, jotka liittyvät seksiin ja suhteisiin. Lisätietoa esimerkiksi sukupuolitaudeista tai muista aiheista löytyy tämän sivuston muista osioista tai muualta Internetistä. Tätä sanastoa täydennetään jatkuvasti, eikä se ole koskaan täysin tyhjentävä.

A

Aamuerektio. Peniksen oleminen erektiossa miehen herätessä. Tämä johtuu yleensä heräämisestä REM-univaiheessa. REM-vaiheessa paisuvaiskudoksen verenkiertoa säätelevät lihakset rentoutuvat, jolloin paisuvaiskudokseen virtaa verta ja penis jäykistyy. Jos aamuerektion yhteydessä tuntuu virtsaamistarvetta, erektiota voi olla vaikea saada laskemaan ennen virtsarakon tyhjentämistä.

Abortti. Ei-toivotun raskauden keskeyttäminen poistamalla sikiö kohdusta. Voidaan tehdä tietyin perustein ennen 20. raskausviikkoa. Tämän jälkeen tarvitaan Valviran myöntämä lupa.

Ahdas esinahka. Esinahkaa ei voi vetää terskan yli. Jos ahtaasta esinahasta aiheutuu sinulle ongelmia, ota yhteys lääkäriin.

Aids. Lyhenne sanoista Acquired Immunodeficiency Syndrome (hankittu immuunipuutosoireyhtymä). Aids kehittyy, kun hiv-positiivisen henkilön immuunijärjestelmä heikkenee vakavasti. Aidsia sairastavan keholla on vaikeuksia infektioiden ja kasvainten torjumisessa.

Amenorrea. Kuukautisten puuttuminen. Kuukautiset saattavat jäädä tulematta esimerkiksi raskauden, stressin, laihtumisen, kovan fyysisen rasituksen, ehkäisypillereiden tai muun ehkäisymenetelmän vuoksi.

Anaaliseksi. Seksuaaliset teot, jotka liittyvät peräaukkoon ja peräsuoleen. Peräsuoli ei ole yhtä joustava kuin emätin, joten on käytettävä runsaasti liukuvoidetta ja kiinnitettävä erityishuomiota kumppanin reaktioihin.

Andrologia. Lääketieteen haara, joka on erikoistunut miehen sukupuolirauhasiin ja niiden sairauksiin.

Anus. Peräaukko.

Aseksuaalisuus. Seksuaalisen halun puuttuminen. Aseksuaalinen henkilö ei harrasta seksuaalista toimintaa eikä tunne tarvetta siihen.

B

Bartholinin rauhaset. Emättimen aukon vieressä sijaitsevat rauhaset, jotka erittävät liukastavaa nestettä seksuaalisen kiihottumisen yhteydessä.

BDSM. Yhteiskäsite, joka muodostuu kirjaimista BD (Bondage ja Discipline eli sitominen ja kuri), SM (sadismi ja masokismi) ja lyhenteestä DS (Dominance ja Submission eli dominointi ja alistuminen).

Billingsin menetelmä. Ehkäisymenetelmä, jossa tarkkaillaan kehon fysiologisia muutoksia ja emättimen eritteen koostumusta ovulaation aikaan.

Biseksuaali. Henkilö, joka tuntee tunneperäistä ja seksuaalista vetoa molempiin sukupuoliin.

Buttplug. Englanninkielinen sana, joka tarkoittaa anustappia. Yleensä tyvestään leveä seksilelu, joka työnnetään peräaukkoon.

C

Cervix. Latinankielinen nimitys kohdunkaulalle (cervix uteri).

Cowperin rauhaset. Miehen virtsaputken yläosassa sijaitsevat rauhaset, jotka muodostavat kiihottumisen yhteydessä liukastavaa eritettä.

Cunnilingus. Naisen sukuelimen stimuloiminen suulla (ks. oraaliseksi).

D

Dildo. Penistä muistuttava seksilelu/apuväline, tekopenis.

Drag king. Esimerkiksi juhlaa tai esitystä varten mieheksi pukeutunut nainen.

Drag queen. Esimerkiksi juhlaa tai esitystä varten naiseksi pukeutunut mies.

Dyspareunia. Naisen yhdyntäkivut.

E

Ehkäisytietokone. Ehkäisymenetelmä. Pieni laite, joka laskee virtsatestien perusteella ne päivät, jolloin ei ole riskiä raskaaksi tulemisesta.

Ehkäisypilleri. Hormonipohjainen ehkäisymenetelmä.

Ehkäisylaastari. Hormonipohjainen ehkäisymenetelmä. Laastari, joka kiinnitetään iholle.

Ehkäisyrengas. Hormonipohjainen ehkäisymenetelmä. Silikoninen rengas, joka laitetaan emättimeen.

Ehkäisyruiske. Hormonipohjainen ehkäisyvalmiste, joka annetaan suonensisäisesti eli ruiskeena.

Ehkäisyimplantaatti. Hormonipohjainen ehkäisyvalmiste, joka laitetaan ihon alle.

Ehkäisyväline. Menetelmä, jolla suojaudutaan raskaudelta. Esimerkiksi kondomi, ehkäisypilleri tai kierukka.

Ejakulaatio. Katso laukeaminen.

Ekshibitionismi. Itsensäpaljastaminen. Halu tai tarve paljastaa itsensä muiden ihmisten edessä. Teolla on usein seksuaalinen merkitys tekijälle, ei kuitenkaan aina.

Eläimeen sekaantuminen. Seksuaalinen kanssakäyminen eläimen kanssa.

Emätin. Osa naisen sisäisiä sukuelimiä.

Emätinkouristus. Katso vaginismi.

Erektiohäiriö. Katso impotenssi.

Erektio. Peniksen, klitoriksen ja häpyhuulten paisuvaiskudoksen jäykistyminen.

Erogeeniset alueet. Kehon alueet, jotka ovat herkkiä seksuaaliselle stimuloinnille.

Erotiikka. Kirjallisuus, taide tai muu ilmaisuväline, jonka avulla pyritään herättämään seksuaalisia ajatuksia.

Estrogeeni. Naisen sukupuolihormoni, joka muun muassa uudistaa kohdun limakalvon sen jälkeen, kun vanha limakalvo on poistunut kuukautisten mukana.

Esinahka. Esinahka sijaitsee peniksen terskan ympärillä ja klitoriksen terskan päällä. Joillakin esinahkaa on enemmän, toisilla taas vähemmän. Joillakin miehillä osa esinahasta poistetaan ympärileikkauksella, jolloin terskaa näkyy enemmän.

Esinahkatali. Esinahan viereisten talirauhasten erite. Käytetään myös nimitystä smegma.

Eturauhanen. Rauhanen, joka itse asiassa muodostuu noin kolmestakymmenestä rauhasesta. Eturauhanen sijaitsee virtsaputken yläosassa. Rauhaset muodostavat osan eritteestä, joka sisältyy siemennesteeseen. Eturauhasen takaosa sijaitsee peräsuolen vieressä, joten eturauhasen voi tuntea sormella peräsuolen etuseinämän läpi. Se tuntuu kastanjan kokoisena pullistumana noin 7–8 cm:n päässä peräsuolen aukosta.

F

Fellaatio. Miehen sukuelimen stimuloiminen suulla (ks. oraaliseksi).

Femidomi. Kondomia muistuttava ehkäisyväline, jota penetroitava henkilö käyttää.

Fetissi. Tarkoittaa yleensä seksuaalisen halun kohdistumista esineeseen, materiaaliin tai ruumiinosaan.

Fisting. Seksuaalinen teko, jossa koko käsi työnnetään emättimeen tai peräaukkoon.

Fleshlight. Seksilelu peniksen stimuloimiseen. Katso myös tekovagina.

Frenulum. Terskan alaosan ja esinahan välinen ihopoimu.

FTM. ”Female to Male” = naisesta mieheksi. Yleinen englanninkielinen ilmaus, jolla transihminen kuvaa biologista sukupuoltaan ja sukupuolta, johon hän tuntee kuuluvansa.

G

Gay. Alkujaan englanninkielinen sana, joka tarkoittaa homoseksuaalia (ks. homoseksuaali).

Gender. Ihmisen sosiaalinen sukupuoli.

Gynekologia. Lääketieteen haara, joka on erikoistunut naisen sukuelimiin.

H

HBTL-ihminen. Yhteisnimitys homoille, biseksuaaleille, lesboille ja transihmisille.

Helmipapulat. Peniksen terskan reunamilla esiintyviä vaaleita ihonäppylöitä. Näppylät ovat vaarattomia eivätkä johdu sukupuolitaudista. Niitä on aiemmin pidetty merkkinä johtajuudesta ja tarpeellisina niille, jotka halusivat sotapäälliköiksi muinaisessa Roomassa. Tämän vuoksi niistä on käytetty myös nimitystä "keisarinkruunu". Vastaavanlaisia näppylöitä voi olla esinahassa.

Hepatiitti B. Veren ja yhdynnän välityksellä tarttuva maksasairaus.

Herkkä siemensyöksy. Vaikeudet pidätellä siemensyöksyä ja/tai orgasmia.

Herpes. Seksin ja suutelemisen kautta tarttuva virus.

Heteronormi. Sosiaalinen normi, jonka mukaan heteroseksuaalisuus on normaalia ja kaikki muu on poikkeavaa tai epänormaalia.

Heteroseksuaali. Henkilö, joka tuntee tunneperäistäja seksuaalista vetoa vastakkaiseen sukupuoleen.

Hieromasauva. Seksilelu, jossa on toisinaan värinätoiminto.

Hiivatulehdus. Ei ole sukupuolitauti. Hiivatulehduksia aiheuttavat mikroskooppiset hiivasienet, joita esiintyy normaalisti kehossa ja iholla, esimerkiksi suolistossa, suussa ja emättimessä. Yleensä ne eivät aiheuta oireita. Jos epäilet, että sinulla on hiivatulehdus tai emätintulehdus, hakeudu terveysasemallesi.

Hiv. Virus, joka voi tarttua yhdynnässä. Viruksia on veressä, siemennesteessä ja emättimen eritteessä. Hiv johtaa aidsiin (ks. aids), joka aiheuttaa lopulta kuoleman.

Homo. Miespuolinen homoseksuaali (ks. homoseksuaali).

Homoseksuaali. Henkilö, joka tuntee tunneperäistä ja seksuaalista vetoa samaan sukupuoleen. Lesbot tai lepakot (naiset) ja homot tai homppelit (miehet).

Hormonikierukka. Katso kierukka.

HPV = ihmisen papilloomavirus. Virus, joka voi aiheuttaa syyliä käsiin ja jalkoihin tai sukuelimiin. Sukuelinten syyliä kutsutaan kondyloomiksi.

Huora. Henkilö (usein nainen), joka myy seksiä.

Hymen. Katso immenkalvo.

Häpy. Naisen sukuelimestä käytetty nimitys.

Häpyhuulet. Suuret ja pienet häpyhuulet. Suuret häpyhuulet suojaavat ulkoiselta hankaukselta ja kolhuilta, kun taas pienet häpyhuulet suojaavat virtsaputken aukkoa ja emätintä. Häpyhuulten ulkonäkö vaihtelee huomattavasti eri ihmisillä.

Häpykukkula. Pieni, pehmeä kukkula, jossa on usein karvoitusta.

I

Identiteetti. Ihmisen oma, syvin olemus. Se, mikä tekee yksilöstä yksilön.

Imetysmenetelmä. Ehkäisymenetelmä, jossa imettäminen pienentää raskaaksi tulemisen riskiä.

Immenkalvo. Limakalvopoimun muodostama reunus, joka sijaitsee noin senttimetrin emättimen sisäpuolella. Nimitys on hieman harhaanjohtava, koska kyse ei ole varsinaisesta kalvosta.

Insesti. Lainvastaiset seksuaaliset teot lähisukulaisten välillä.

Intergender. Perinteisten sukupuoliluokitusten (mies ja nainen) välimaastoon tai ulkopuolelle sijoittuva sukupuoli-identiteetti, tai sukupuoli-identiteetin tietoinen määrittämättä jättäminen.

Intersukupuolinen. Henkilö, jonka synnynnäinen sukupuoli on epäselvä. Ei siis voida sanoa, onko vastasyntynyt vauva tyttö vai poika. Intersukupuolisuudella ei ole mitään tekemistä seksuaalisen suuntautumisen kanssa.

Itsetyydytys. Itsensä hyväileminen seksuaalisesti.

J

Jälkiehkäisypilleri. Jos ehkäisyä ei ole käytetty tai se on epäonnistunut, nainen voi ottaa tätä hormonivalmistetta yhdynnän jälkeen.

K

Kalu. Miehen sukuelimestä käytetty nimitys.

Kama Sutra. Vanha intialainen teksti (peräisin noin 100–500-luvuilta jaa.), jossa miehen ja naisen välistä seksuaalista kanssakäymistä käsitellään käytännön näkökulmasta.

Keskeytetty yhdyntä. Ehkäisymenetelmä, jossa penis vedetään pois emättimestä ennen siemensyöksyä, jolloin siemensyöksy tulee emättimen ulkopuolelle. Keskeytetty yhdyntä on epävarma ehkäisymenetelmä, koska siemensyöksyn tuloa voi olla vaikea hallita.

Kierukka. Ehkäisyväline, jonka lääkäri asettaa kohtuun. Kierukka voi olla paikallaan useita vuosia. Saatavilla on kahdenlaisia kierukoita: kuparikierukoita ja hormonikierukoita.

Kiihottuminen. Olotila, jossa ihminen on seksuaalisesti kiihtynyt.

Kivekset. Miehen sukurauhaset, jotka tuottavat siittiösoluja ja sukupuolihormoneja, erityisesti testosteronia.

Kivespussi. Osa miehen sukuelimiä. Kivespussi on peniksen takana roikkuva pussi, jonka sisällä ovat kivekset, lisäkivekset ja siemenjohtimet.

Klamydia. Yleisimmin esiintyvä sukupuolitauti, joka tarttuu seksikontaktissa.

Klitoris. Naisen kehon herkin kohta. Klitoriksen terska sijaitsee pienten häpyhuulten kohtaamispaikassa heti virtsaputken aukon yläpuolella. Klitoris on paisuvaiskudosta ja pituudeltaan kokonaisuudessaan noin 10 cm. Vain terska ja esinahka ovat näkyvillä. Klitoriksen varsi ja juuret ovat kehon sisäpuolella.

Kohdunpoisto. Leikkaus, jossa naiselta poistetaan kohtu.

Kohtu. Kohtu sijaitsee lantio-ontelossa ja koostuu lihaksikkaasta kudoksesta. Kohdun ”ovi” on emättimen perällä sijaitseva kohdunnapukka. Kohdunnapukasta alkaa kohdunkaula.

Kondomi. Ohut lateksinen tai muovinen suoja, joka laitetaan peniksen päälle ennen yhdyntää. Ehkäisymenetelmä, joka oikein käytettynä suojaa sukupuolitaudeilta ja raskaudelta.

Kondylooma. Tarttuva sukupuolitauti, joka aiheuttaa syyliä sukuelimiin, sukuelinten ympärille ja peräaukkoon.

Kostuminen. Emättimen kostuminen ja liukastuminen seksuaalisen kiihottumisen vuoksi.

Kuppa. Bakteerin aiheuttama sukupuolitauti, joka tarttuu seksuaalisissa kontakteissa.

Kuukautiset. Naisilla kerran kuukaudessa tuleva verinen vuoto kohdusta. Ensimmäiset kuukautiset (menarke) tulevat 9–16 vuoden ikäisenä.

Kuukautiskierto. Kuukautiskierto muodostuu toistuvasta fysiologisten muutosten sarjasta naisen kehossa. Muutokset liittyvät hedelmöittymismahdollisuuksiin. Kierto kestää suunnilleen neljä viikkoa.

Kuukautiskuppi/Kuukuppi. Kuukautissuoja. Pieni emättimeen laitettava silikoninen säiliö, joka kerää kuukautisvuodon.

Kuparikierukka. Katso kierukka.

69-asento. Seksiasento, jossa molemmat osapuolet stimuloivat toistensa sukuelimiä yhtä aikaa oraalisesti.

L

Lantionpohjan lihaksisto. Lihaksisto, joka sijaitsee häpyluun ja selkärangan pään välisten luiden välissä.

Laukeaminen. Ejakulaatio. Miehillä laukeaminen tarkoittaa siemensyöksyä, joka tapahtuu yleensä orgasmin aikana. Myös naiset voivat laueta saadessaan orgasmin.

Lepakko. Naispuolisista homoseksuaaleista käytetty lempinimi (ks. homoseksuaali).

Lesbo. Naispuolinen homoseksuaali (ks. homoseksuaali).

Liukuaine. Geelimäinen aine, jolla vähennetään kitkaa ja lisätään luistoa seksin yhteydessä. Saatavilla on sekä vesi- että silikonipohjaisia liukuaineita.

Lymphogranuloma venereum, LGV. Suomessa harvinainen sukupuolitauti, joka voi aiheuttaa sukuelinten tai peräaukon limakalvohaavaumia.

Lähetyssaarnaaja-asento. Yhdyntäasento, jossa toinen osapuoli makaa kumppaninsa päällä ja kumppani makaa selällään jalat levitettyinä.

M

Menarke. Ensimmäiset kuukautiset (ks. kuukautiset).

Minipilleri. Hormonipohjainen ehkäisyvalmiste, joka otetaan pillerinä.

Monisuhteisuus. Suhde, jossa on enemmän kuin kaksi osapuolta. Kyse voi olla polyamoriasta tai polyseksuaalisuudesta, jolloin suhteen tärkeimpänä perustana on rakkaus tai seksi.

Munanjohtimet. Katso munasarjat.

Munasarjat. Naisen sukurauhaset, jotka tuottavat munasoluja ja sukupuolihormoneja, erityisesti estrogeenia. Munasarjoissa on runsaasti eri kehitysasteissa olevia munasoluja. Munasarjat kiinnittyvät suoraan munanjohtimiin.

Mycoplasma genitalium. Bakteeri, joka leviää ihmiseltä toiselle yhdynnässä.

N

Naisen g-piste. Emättimen etuseinässä, muutaman senttimetrin päässä aukosta oleva alue. Nainen voi saada orgasmin, kun g-pistettä stimuloidaan seksuaalisesti.

Naisen ympärileikkaus. Naisen sukuelinten silpominen. Tyttöjen sukuelinten leikkaaminen terävällä esineellä osittain tai kokonaan.

Nettiseksi. Internetissä tapahtuva seksuaalinen viestintä/toiminta muiden ihmisten kanssa.

O

Orgasmi. Alapäässä tapahtuu nopeita lihassupistuksia, pulssi ja verenpaine nousevat ja hengitys kiihtyy. Ihmiset kokevat orgasmin hyvin yksilöllisesti.

Oraaliseksi. Toinen seksin osapuolista nuolee tai imee toisen sukuelintä.

Ottar. RFSU:n perustajan, Elise Ottesen Jensenin kutsumanimi. Nykyään myös Ruotsin RFSU:n seksuaalipoliittisen aikakauslehden nimi. Ks. ottar.se.

P

Parittaja. Henkilö, joka välittää kaupallista seksiä ja ansaitsee rahaa muiden seksikaupan avulla.

Pegging. Nainen työntyy miehen peräaukkoon strap-on-dildolla. Samoin kuin anaaliseksissä, tässä on käytettävä runsaasti liukuainetta.

Pelehtiminen. Halailu, suutelu ja toistensa hyväily vaatteet päällä.

Penis. Miehen sukuelin.

Penispumppu. Sanotaan myös erektiopumpuksi. Seksilelu/apuväline, jonka avulla mies voi saada (kovemman) erektion tai tunteen oraaliseksin saamisesta.

Penisrengas. Peniksen ympärille kiinnitettävä seksilelu/apuväline, jonka tarkoituksena on pidentää erektion kestoa.

Perineum. Sanotaan myös välilihaksi. Kivespussin/emättimen ja peräaukon välinen alue.

Persona. Ehkäisymenetelmä. Pieni laite, joka laskee virtsatestien perusteella ne päivät, jolloin ei ole riskiä raskaaksi tulemisesta.

Pessaari. Ehkäisyväline. Yleensä silikonista valmistettu kupu, joka laitetaan kohdunnapukan päälle. Sen yhteydessä käytetään siittiöitä tuhoavaa ainetta.

Petting. Toisen henkilön sukuelimen ja kehon seksuaalinen hyväileminen ja stimulointi ilman yhdyntää.

Pimppi. Tyttöjen sukuelin.

Pippeli. Poikien sukuelin.

PMS. Lyhenne sanoista ”Pre-menstrual syndrome”, joka tarkoittaa kuukautisia edeltävää oireyhtymää. Kuukautisia edeltäviä oireita voivat olla esimerkiksi kehon turvotus, lihasjännitykset ja rintojen aristaminen, tavallisesta poikkeava mieliala tai yllättävät mielialanvaihtelut, masennus ja heikentynyt toimintakyky sekä taipumus suuttua tai ärtyä tavallista herkemmin. Oireet ovat lieviä tai kohtalaisia 75 prosentilla naisista, kun taas viiden prosentin oletetaan kärsivän todella vaikeista PMS-oireista.

Prinssi Albert. Miehen sukuelinlävistys. Lävistys tehdään viemällä rengas terskan alapuolelle tehdystä reiästä virtsaputken aukon kautta ulos.

Q

Queer. Heteronormia kyseenalaistava suuntaus (ks. heteronormi). Sanaa voidaan käyttää kuvaamaan yksilön seksuaalista suuntautumista. Tällöin sillä tarkoitetaan, ettei henkilölle ole merkitystä, minkä sukupuolen edustajaan hän rakastuu tai tuntee vetoa, tai ettei henkilö osaa/halua määritellä seksuaalista suuntautumistaan perinteisten käsitteiden avulla.

R

Raiskaus. Henkilön pakottaminen sukupuoliyhdyntään väkivallalla, pahoinpitelyllä tai väkivallan uhalla.

Rakkaus. Tunne, joka voi kohdistua ihmisiin, eläimiin tai asioihin.

Raskaus. Vauvan odottaminen.

Ratsastaminen. Seksiasento, jossa toinen osapuoli ratsastaa toisella maaten tai istuen tämän päällä.

Rimming. Peräaukon ja sen ympäristön stimuloiminen suulla (ks. oraaliseksi).

S

Saksiminen. Seksiasento, jossa osapuolet asettavat jalkansa saksimaiseen asentoon ja hierovat sukuelimiään yhteen.

Sarjaorgasmi. Kyky saada monta peräkkäistä orgasmia lyhyen ajan sisällä.

Satiaiset. Lähikosketuksessa ihmisestä toiseen siirtyviä täitä. Satiaiset eivät ole sukupuolitauti. Jos epäilet, että sinulla on satiaisia, hakeudu terveysasemallesi.

Seksologia. Ihmisen seksuaalisuutta tutkiva tieteenala.

Seksuaalinen väkivalta. Toisen henkilön tekemä seksuaalinen teko, johon teon kohde ei ole suostunut.

Selibaatti. Seksistä pidättäytyminen.

Siemenneste. Neste, jota tulee peniksestä laukeamisen yhteydessä. Sisältää siittiöitä.

Sisäiset sukuelimet. Munasarjat, munanjohtimet ja kohtu (naisella), kivekset, siemenjohtimet, siittiörakkulat ja eturauhanen (miehellä).

Spermarke. Ensimmäinen siemensyöksy.

STI. Lyhenne englannin kielen termistä ”sexually transmittable infections”, joka tarkoittaa sukupuoliteitse välittyviä infektioita eli sukupuolitauteja.

Sterilisaatio. Lopullinen ehkäisymenetelmä. Siemenjohdinten/munanjohdinten katkaiseminen tai solmiminen.

Strap-on. Yleensä dildo, joka on kiinnitetty valjaisiin (eräänlaiseen vyöhön). Käytetään toisen osapuolen penetroimiseen. Esimerkiksi nainen voi penetroida sillä toisen naisen tai miehen, mutta sitä voivat käyttää myös miehet, joilla on erektiovaikeuksia.

Straight. Englanninkielinen sana, joka tarkoittaa heteroa (ks. heteroseksuaali).

Suihinotto. Peniksen stimuloiminen suulla (ks. oraaliseksi), josta käytetään myös nimitystä fellaatio.

Sukupuoli. Ihmisen sukupuoli. Käsite on kiistanalainen, koska sillä voidaan tarkoittaa pelkästään biologista sukupuolta tai biologista, sosiaalista ja psyykkistä sukupuolta.

Sukupuolirooli. Yhteiskunnan odotukset siitä, millaisia poikien/miesten ja tyttöjen/naisten pitäisi olla. Se, mitä pidetään "miehekkäänä" tai "naisellisena".

Sukupuolitaudit. Taudit tai infektiot, jotka tarttuvat sukupuoliteitse seksuaalisessa kanssakäymisessä.

Suuseksilappu. Ohut, lateksinen lappu, jolla ehkäistään sukupuolitautien tarttuminen oraaliseksissä.

T

Tamponi. Imukykyinen kuukautissuoja, joka työnnetään emättimeen.

Tekovagina. Naisen sukuelimen muotoinen seksilelu, jossa voi toisinaan olla mukana myös peräaukko. Siitä käytetään joskus nimitystä fleshlight.

Terska. Peniksen ja klitoriksen ulommainen osa, jota peittää esinahka.

Terveysside. Kuukautissuoja, joka laitetaan alushousuihin.

Testosteroni. Miehen sukupuolihormoni.

Tippuri. Tarttuva sukupuolitauti, joka täytyy aina hoitaa.

Transsukupuolisuus. Henkilö ei tunne biologista sukupuoltaan omakseen, ja yleensä haluaa myös vaihtaa sukupuolta. Transsukupuolisuus ei ole seksuaalinen suuntautuminen. Transihminen voi olla homo-, bi- tai heteroseksuaali.

Transvestiitti. Henkilö, joka saa (seksuaalista) nautintoa pukeutumalla toiselle sukupuolelle tyypillisiin vaatteisiin.

Trikomoniaasi. Suhteellisen harvinainen sukupuolitauti, joka aiheuttaa esimerkiksi runsasta ja pahanhajuista valkovuotoa, kutinaa ja turvotusta sukuelimissä.

U

Ulkoiset sukuelimet. Vulva, suuret ja pienet häpyhuulet, emätin ja klitoris (nainen). Penis ja kivespussi (mies).

V

Vagina. Emätin eli naisen sukuelin.

Vaginismi. Emätinkouristus. Emättimen lihakset kouristelevat, kun jotain (esim. penis, tamponi tai sormi) yritetään työntää emättimeen. Emätin voi myös kouristua emättimen suun koskettamisesta tai pelkästään penetraation ajattelemisesta.

Valkovuoto. Tavallisesti läpikuultavaa tai valkoista kohdunkaulasta erittyvää limaa, joka tuoksuu hieman happamalta ja muuttuu kuivuessaan kellertäväksi. Jos valkovuoto alkaa haitata tai siihen liittyy kirvelyä, ota yhteys gynekologiin.

Vaniljaseksi. ”Tavallinen seksi”. Käsitteen sanotaan olevan peräisin vaniljajäätelöstä, joka on tavallisin jäätelömaku. Käytetään usein BDSM-piirteitä sisältävän seksin vastakohtana.

Varmat päivät. Ovulaation jälkeinen, kuukautisia edeltävä ajanjakso, jolloin raskaaksi tulemisen todennäköisyys on kaikkein pienin.

Vasektomia. Miehen sterilisaatioleikkaus. Käytetään ehkäisymenetelmänä.

Vestibuliitti. Ulkoinen kipu alapäässä, yleensä seksin yhteydessä.

Vulva. Naisen ulkoiset sukuelimet. Häpykukkula, pienet ja suuret häpyhuulet, emättimen eteinen (vestibulum), klitoris ja Bartholinin rauhaset.

Väliliha. Sukuelinten ja peräaukon välinen alue.

Y

Yhdyntä. Peniksen työntäminen emättimeen (emätinyhdyntä) tai peräaukkoon (anaaliyhdyntä).

Yksiavioisuus. Avioliitto tai seksisuhde yksinomaan kahden osapuolen välillä.

Ympärileikkaus. Esinahan osan poistaminen leikkaamalla, jolloin suurempi osa terskasta jää näkyviin. Ympärileikkauksiin on olemassa uskonnollisia ja kulttuuriin liittyviä syitä, mutta niitä voidaan tehdä myös terveydellisistä syistä, esimerkiksi ahtaan esinahan korjaamiseksi.

Yöllinen erektio. Miehen spontaani erektio, joka tapahtuu yöllä nukkuessa. Voi johtaa yölliseen (ja/tai tahattomaan) siemensyöksyyn.

Lisää aiheesta: Seksi ja suhteet

Sukupuolitaudit ja hiv

Sukupuolitaudit, joista käytetään myös nimitystä sukupuoliteitse tarttuvat taudit, tarttuvat mm. sukuelinten välityksellä.

Lue lisää
 

Maailman terveysjärjestön (WHO) seksuaalisuuden määritelmä

"Seksuaalisuus on olennainen osa jokaisen ihmisen persoonallisuutta. Tämä koskee niin miehiä, naisia kuin lapsiakin. Se on perustarve ja yksi ihmisyyden osa, jota ei voida erottaa muista elämän osa-alueista. Seksuaalisuus ei ole yhdynnän synonyymi. Se ei liity ihmiseen kykyyn saada orgasmeja, eikä se myöskään ole yhteenveto elämämme eroottisista piirteistä. Ne voivat kuulua seksuaalisuuteemme mutta eivät välttämättä ole osa sitä. Seksuaalisuus on paljon enemmän: se on mukana energiassa, joka saa meidät etsimään rakkautta, ihmissuhteita, lämpöä ja läheisyyttä; se ilmenee tavassamme tuntea ja herättää tunteita sekä koskettaa toisiamme. Seksuaalisuus vaikuttaa ajatuksiin, tunteisiin, tekoihin ja reaktioihin sekä sitä kautta henkiseen ja ruumiilliseen terveyteemme."