Vastuullinen seksikäyttäytyminen

Julkaistu 8.2.2012 | Päivitetty 16.12.2015

Seksiin liittyy vastuu raskauden ehkäisystä sekä taudeilta suojautumisesta.

RFSU:n v. 2013 Kondomittari-tutkimuksessa 76% vastaajista piti kondomin käytön ehdottajaa vastuullisena, 46 % huomaavaisena ja 52% aikuisena. Tästä huolimatta tutkimuksessa ilmeni, että ikäryhmässä 21-35-vuotiaat viimeisimmässä yhdynnässä oli ilman mitään ehkäisyä peräti 17% (jotka eivät kuitenkaan olleet raskaana tai toivoneet raskautta). Vastuulliseen seksikäyttäytymiseen liittyy vastuu raskauden ja seksitautien ehkäisystä.

Seksitaudeilta voi suojautua vain kahdella tavalla; olla harrastamatta seksiä tai käyttämällä kondomia. Kondomin käyttö kannattaa, sillä osalla seksitaudeista voi olla hyvinkin kauas kantavat seuraamukset kuten esim. lapsettomuus.
Nautinnollisessa seksissä ei toteuteta vain omia tarpeitaan vaan huolehditaan myös kumppanin tarpeista. Tärkeää on huolehtia tasapainosta, jossa antamisen ja saamisen vuoropuhelussa kumpikin osapuoli tulee kuulluksi omien tarpeittensa muodossa. Jokainen vasta omasta nautinnostaan, ja samalla kuuntelee myös kumppaninsa tarpeet. Tärkeää on uskaltaa sanoa mitä haluaa ja mitä omat tarpeet sekä seksuaalisesti että tunnetasolla ovat.

Lisää aiheesta: Seksi ja suhteet

Sukupuolitaudit ja hiv

Sukupuolitaudit, joista käytetään myös nimitystä sukupuoliteitse tarttuvat taudit, tarttuvat mm. sukuelinten välityksellä.

Lue lisää
 

Maailman terveysjärjestön (WHO) seksuaalisuuden määritelmä

"Seksuaalisuus on olennainen osa jokaisen ihmisen persoonallisuutta. Tämä koskee niin miehiä, naisia kuin lapsiakin. Se on perustarve ja yksi ihmisyyden osa, jota ei voida erottaa muista elämän osa-alueista. Seksuaalisuus ei ole yhdynnän synonyymi. Se ei liity ihmiseen kykyyn saada orgasmeja, eikä se myöskään ole yhteenveto elämämme eroottisista piirteistä. Ne voivat kuulua seksuaalisuuteemme mutta eivät välttämättä ole osa sitä. Seksuaalisuus on paljon enemmän: se on mukana energiassa, joka saa meidät etsimään rakkautta, ihmissuhteita, lämpöä ja läheisyyttä; se ilmenee tavassamme tuntea ja herättää tunteita sekä koskettaa toisiamme. Seksuaalisuus vaikuttaa ajatuksiin, tunteisiin, tekoihin ja reaktioihin sekä sitä kautta henkiseen ja ruumiilliseen terveyteemme."